Mangosadetta

Etusivu / Mangosadetta toukokuu 2, 2017

Trooppisen lämpimät sadepisarat putoilevat paljaille käsivarsilleni kuin tyhjästä. Ihanaa, antaa sataa vaan lisää! Ja lisää seuraakin – ensin tippa kerrallaan, pian jo kunnon ryöppynä. Päivä on ollut äärettömän hiostava, lämpötila taas kerran kai +35 tienoilla ja ylikin. Illansuussa nousi pieni tuulenvire. Se usein enteilee täällä sadetta, niin tälläkin kertaa. Jos tähän aikaan vuodesta sataa, se tapahtuu usein illalla tai yöllä ja sade saattaa kestää joko vain ihan pienen hetken, tai sitten tuntikausia kerrallaan. Maa on niin rutikuiva, että aamuun mennessä kaikki on kutakuinkin ennallaan. Nyt ukkonenkin rymisee jo jossain kauempana. Suuntaan varmuuden vuoksi kävelylenkkini rivakasti kohti kotia.

Vaikka eteläisessä Intiassa on vielä täysi, kuuma kesä, pikku hiljaa kalenterin lehdet kääntyvät kohti kesäkuun puolella alkavaa monsuunia. Viime vuosina sää on tosin ollut hyvin oikukas, ja kaiken kaikkiaan Karnatakassa on ollut kuumempaa ja kuivempaa kuin keskimäärin. Monsuuni ei täällä sekään välttämättä tarkoita päiväkausien sateita, mutta ne sateet, joita saadaan, muuttuvat kyllä rankemmiksi ja ukkosmaisemmiksi. Tiet ja tienpenkat lainehtivat, vesi muodostaa hurjia pyörteitä, huuhtelee roskaa sekä irtonaista tavaraa mukaansa ja valuu sisälle rakennuksiin. Vielä siihen on kuitenkin aikaa. Näitä lempeitä ja harvakseltaan tulevia huhti-toukokuun sateita kutsutaan mangosateiksi. On mangojen aika, lämpimät, lempeät pikku sateet kypsyttävät viimeisetkin tämän sadon mangohedelmät.

Kotiin päästyäni katselen ropottavia jättipisaroita ikkunan läpi. Mietin, että Intian vuosieni aikana suhtautumiseni luonnonvaroihin on muuttunut. Olen oppinut arvostamaan luontoa entistä enemmän, ja tiedostan entistä tarkemmin, mitä seurauksia esimerkiksi hallitsemattomalla rakentamisella voi olla. Suomessa luonnon kauneus ja puhtaus on monesti tuntunut itsestään selvältä. Täällä reilun kymmenen miljoonan asukkaan tiiviissä kaupungissa on sentään luontoa ja vihreyttä myös, mutta koskemattomia tai luonnontilaisia metsälämpäreitä hyvin harvassa.

Koska sadetta ei juuri ole ollut kuukausiin, maa on halkeilevan kuiva ja tomuinen. Vähitellen satunnaisten sateiden jälkeen maisema alkaa sentään taas vihertää. Monet trooppiset puut kukkivat nyt mahtavissa väreissä: oransseina, sinisinä, keltaisina, valkoisina. Maaperä on silti vielä niin rutikuiva, että porakaivot ovat monessa paikassa kokonaan ehtyneet. Meille kyllä on tullut vettä hanoista ihan muutamaa katkosta lukuun ottamatta, mutta aika ajoin taloyhtiön kaivoon käydäänkin täydentämässä vesivaroja tankkiautolla. Vesi-tankkiautot myös jakelevat vettä astioihin muutaman kerran viikossa niille kadunvarsien asukkaille, joilla ei juoksevaa vettä ole koskaan. Sen kummemmin astioihin jaettavaa vettä kuin meillä hanoistakaan tulevaa vettä ei voi sellaisenaan juoda – se pitää keittää tai suodattaa erikoissuodattimen läpi.

Myös monet Bengalurun pikku järvet ovat täysin kuivillaan. Viime viikolla kävin laukkailemassa hevosella erään järven pohjalla. Olihan se hauskaa ”kiihdytellä” siellä suuressa kuopassa, tasaisella savella, mutta samalla se oli outoa, melkein aavemaista. Rehellisesti sanottuna täytyy myöntää, että tunnen itseni viime kuukausien helteessä nuupahtaneeksi. Odotan jokaista sadetta nyt hartaasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *