Luontokappaleita miljoonakaupungin kaduilla

Etusivu / Luontokappaleita miljoonakaupungin kaduilla huhtikuu 12, 2015

Jalkaudun mielelläni kaupunginosamme lähikaduille pieniin liikkeisiin ostoskassini kanssa, jos ostettavien listalla ei ole kovin painavaa tavaraa. Jalkaisin on mukavaa tehdä havaintoja tämän kaupunginosan elämästä. Katukuvassa on aina ihmisiä puuhissaan: ruokaa kokkailemassa, seisomassa, istumassa, makaamassa, kiipeämässä pitkin rakennustelineitä, katuja lakaisemassa, myyntikojuja pystyttelemässä, eri suuntiin kiirehtimässä.

Tänään läheisen puiston kohdalla pieni vihreä lintu lennähti edestäni puunoksalta. Pikkulintuja ei täällä niin kovin usein huomaa, eikä niiden lauleluakaan kuule muun metelin yli. Aloinkin miettiä, mitä kaikkia eläimiä täällä keskellä miljoonakaupungin kuhinaa voikaan kohdata. Tällä kertaa apinat pysyttelivät jossakin näkymättömissä, mutta aika monta muuta eläintä kävelyreitilläni bongasin.

Muistin väistelleeni samana aamuna ainakin lehmiä ja vapaana kulkevia vesipuhveleita. Olin tahtomattanikin ehtinyt nähdä siimahäntäisen rotan vilahtamassa ojan pohjalla ja kulkukoiria maleksimassa myyntikojujen tuntumassa aamupalaansa kärkkymässä. Olin antanut tietä laumaansa kaitsevalle vuohipaimenelle ja odottanut kunnioittavasti tien reunassa, kunnes puisia vankkureita kiskova härkä oli kopsutellut ohitseni. Läheisellä kujalla oli hypellyt muutama ruskea kana – vapaana, toisin kuin pääkadun varrella häkissä kököttävät myyntikanat.

Hyönteisiä kotopiiristämme löytyy jonkin verran, vaikka pihaa myrkytetään moskiittosavuilla aika usein. En tiedä savun koostumusta, mutta arvata saattaa, että terveellistähän se ei missään tapauksessa ole eläimille, eikä ihmisillekään. Myrkyistä huolimatta moskiittoja on jonkin verran. Muurahaisia, koppakuoriaisia ja perhosia näkee myös. Silloin tällöin pienet sisiliskot vilistävät pitkin seiniä.

Kaupunkilinnuista tavallisimpia ovat pulut, joista on harmia kerrostalon parvekkeilla. Ne jättävät jälkeensä melkoista sotkua. Vaikka kuinka kakkaruikkuja ja höyheniä siivoaa, niitä näyttää aina ilmestyvän lisää. Lintukirpuille altistuneet saavatkin täällä herkästi iholleen syyhyäviä paukamia. Kaupungin kattojen yllä liitelee ja kieppuu tuulen mukana haukkalintuja. Nekin ovat kai pulujen tavoin sopeutuneet löytämään ruokansa ihmisten jättämistä sotkuista, mutta ovat uljaan näköisiä vapauden symboleja.

Tällainen eläintarha löytyy kotikulmilta täältä miljoonakaupungista, vihannesten ja hedelmien ostoreissulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *