Illan tullen tanssimaan saapuu kobrat piiloistaan

Etusivu / Illan tullen tanssimaan saapuu kobrat piiloistaan kesäkuu 16, 2016

Alkaa tanssi hiljainen, silmälasikäärmeiden… illan tullen tanssimaan kobrat saapuu piiloistaan, raunioilla kimaltelee kuu. Välillä tulee mieleen tällaisia vanhoja, vähän hassuja rallatuksia asioista, joita on Suomessa pidetty aikoinaan kovin eksoottisina, kuten kobrat. Oletko muuten koskaan miettinyt, miltä oikeasti tuntuisi jakaa naapuruus pitkulaisen, suomuisen ja kaulaansa huojuttelevan kobran kanssa? Tällaisia naapureita on nimittäin meidän taloyhtiöömme ilmestynyt nyt sadekauden alkaessa. Jos ihmistä sanotaan käärmeeksi, sillä ei yleensä hyvää tarkoiteta, mutta pihanurmikoillamme luikertelevat otukset ovat kyllä oikeita käärmeitä. Onneksi aika pieniä, ja niitä on pyydystetty purkkiin sitä mukaa kun ovat näyttäytyneet. Pisimmillään aikuinen kobra voi kuulemma olla parimetrinen. Ehkäpä suurimmat kobratanssiaiset pidetään salassa ihmisiltä öisin kuun valossa, sillä kobrat ovat aktiivisia hämärään aikaan.

Minulla on hieman hankaluuksia asennoitua näihin uusiin naapureihin, sillä nykyinen asuntomme on erillistalo maantasossa. Olemme toki tottuneet pitämään ikkunoiden tuuletusverkot kiinni, myös rottien, oravien ja apinoiden vuoksi. Tämän kaupunginosan maaperä on paksua punaista multaa, joka sopii käärmeille. Tiedän, että jokaisella eläimellä on oma paikkansa ekosysteemissä, mutta mieluummin jakaisin yhteiset piha-alueemme ihmisnaapureiden kanssa. Intian kobra on erittäin myrkyllinen. Se ei yleensä hyökkää ihmisen kimppuun, mutta uhkaavassa tilanteessa voi kai ruiskuttaa myrkkyään useamman metrinkin etäisyydelle. Ilman hoitoa myrkytys johtaa kuolemaan, ja Intian haja-asutusalueilla kobran puremaan kuoleekin vuosittain tuhansia ihmisiä. Onneksi kobran varsinaiseen ruokavalioon kuuluu lähinnä sammakoita ja liskoja, ehkä myös rottia.

Intiassa käärmeitä sekä pelätään, että kunnioitetaan. Mistään luonnonvaraisen käärmeen rauhoittamisesta en ole täällä kuullut, mutta ei niitä ole tapana tappaa. Intiassa on myös käärmeille pyhitettyjä temppeleitä, joista kaiketi Kuningaskobra- laulukin kertoo. Käärme edustaa hindulaisessa mystiikassa toisaalta tuhoajaa, toisaalta nahan luominen uudelleen syntymistä ja vapautumista. Koska käärmeet sateiden myötä ilmestyvät maan pinnalle, niiden on katsottu kontrolloivan myrskyä, ukkosta ja sadetta. Aika usein hindujumalien patsaiden ympärille veistetään kiemurtelemaan käärmeitä. Shiva-jumalalla saattaa olla käärme kietoutuneena niskan ympäri ja käärmeen pää kädessä suun edessä. Se kuvastaa Shiva- jumalan itsekuria ja mahtia maailman vaarallisimpienkin eläinten yli.

Tiesitkö muuten, että Snakes and ladders –peli (Käärmeet ja tikapuut) on kotoisin muinaisesta Intiasta? Kaikessa yksinkertaisuudessaan peli on aika koukuttava, kokeile vaikka! Pelissä käärme tuo huonoa onnea: käärmeen pään päälle astuva pelaaja putoaa peliruudukolla alaspäin. Lohdullista onneksi on, että jos pelaaja kävelee kaikessa rauhassa käärmeen ohi, hän pääsee normaalisti etenemään kohti maalia. Sehän kuvastaa hienosti sitä, miten meidänkin pitäisi elää täällä sulassa sovussa kobrien ja muun trooppisen luonnon kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *