Pyykkipäivä

Etusivu / Pyykkipäivä helmikuu 24, 2016

Kävelen ulos portista kadulle. Tervehdin portinvartijaamme ja hymyilen naapurillemme. Näen kadunreunassa pyykkinarun ja sille kuivumaan heitetyt vaatteet. Pian ne tässä Bengalurun helteessä kuivahtavat, vaikka vähän mytyssä roikkuvatkin. Kauempana kadulla arviolta kymmenvuotiaat kaksoset paimentavat taaperoikäistä siskoaan. Leppoisa ja lämmin päivä siis, mutta silti tämä näky saa minut alakuloiseksi, sillä nuo kadulla juoksentelevat kaksostytöt ovat narulla roikkuvien vaatteiden todennäköiset pyykkärit. Aamuvarhaisella tyttöjen askareisiin on myös kuulunut perheen astioiden tiskaaminen ja muutaman kadunvarren kerrostalon sisäänkäynnin ja rappujen lakaiseminen. Päivällä, kun pikkusisko nukkuu päiväuniaan, isosiskot saattavat itsekin torkahtaa viltin päällä tiilistä ja pellistä rakennetun kotimökkinsä kulmilla. Tytöt eivät käy koulua, eivätkä ole käyneet ainakaan niiden useamman kuukauden aikana, kun olemme tällä kadulla asuneet. Heidän vanhempansa luultavasti työskentelevät läheisellä kerrostalon rakennustyömaalla.

Lain mukaan Intiassa 6-14-vuotiailla on koulunkäyntivelvollisuus. ASER 2014-raportin (Annual Status of Educational Report) mukaan kuitenkin kouluikäisistä lapsista kokonaan koulua käymättömiä on 3,5 %. Se on valtava määrä yksittäisiä lapsia tässä 1,2 miljardin asukkaan maassa, jossa puolet väestöstä on alle 25-vuotiaita! Täällä Intian piilaaksossa Bengalurussa koulua käymättömien osuus on 1,7% . Noin miljoona bengalurulaista asuu slummialueilla. Tässä hurjaa vauhtia kasvavassa kaupungissa asuu lisäksi paljon perheitä rakennustyömaiden lähettyvillä tilapäisasumuksissa teltoissa, tiili- tai peltikojuissa, kuten meidän kadun kaksostyttöjenkin perhe. Köyhyys ja vähäosaisuus kasautuvat valitettavasti samoille ihmisille ja perheille sukupolvesta toiseen. ASER-tutkimuksen mukaan koulua käymättömien tyttöjen äidit ovat myös hyvin todennäköisesti kouluja käymättömiä. Perinteisesti tyttöjen koulunkäyntiä ei ole täällä pidetty yhtä tärkeänä kuin poikien. Joissakin osavaltioissa koulua käymättömien tyttöjen osuus on jopa 12%. He oppivat kotona ruuanlaiton, tiskaamisen, siivoamisen ja lastenkaitsennan, ja usein vanhemmat järjestävät tytöt naimisiin hyvin nuorena, jopa viisitoistavuotiaana siitäkin huolimatta, että Intian laissa alle 18-vuotiaiden avioliitot on toki kielletty. Viranomaisten on erityisen vaikeaa valvoa rakentajaperheiden elämää, sillä kunkin rakennustyömaan valmistuttua perhe kerää vähäisen omaisuutensa ja muuttaa taas seuraavaan tilapäisasumukseen seuraavan työmaan luokse.

Koska kotikatumme suloiset pikkutytöt eivät käy koulua, he eivät myöskään todennäköisesti opi lukemaan tai kirjoittamaan sujuvasti kotikieltään tamilia tai Karnatakan kieltä kannadaa, saati sitten täällä tuiki tarpeellista englannin kieltä. He eivät ehkä opi laskemaan edes arkisia laskutoimituksia. He voivat vähän vanhempana ansaita elantonsa esimerkiksi lakaisemalla tai siivoamalla ulkotiloja, ehkä pesemällä pyykkiä tai aputyövoimana rakennuksilla. Nähdessäni nuo tytöt leikkimässä kadulla pikkusiskonsa kanssa jään miettimään, miten ihmeessä näiden ja tuhansien muiden samassa tilanteessa olevien intialaisten pikkutyttöjen vanhemmat saataisiin lähettämään lapsensa kouluun. Mietin, osaisinko tarpeeksi hyvin perustella, miten nämäkin lapset voisivat koulusivistyksen kautta oppia uusia asioita, saada uusia unelmia ja pidemmällä tähtäimellä hyötyä Bengalurun kaupungin hyvinvoinnista tai koko Intian vaurastumisesta.

Tehtävä ei ole helppo, sillä Intian hallitus painii jo samojen pulmien äärellä. Valtion kouluissa haasteita riittää, sillä opetusryhmät ovat suuret ja tilat sekä opetusvälineet vaatimattomat. Oppilaiden ja opettajien poissaolopäiviä on runsaasti ja oppimistulokset usein valitettavan heikkoja. Koulunkäynti valtion kouluissa on kuitenkin ilmaista ja niissä tarjotaan maksuton ateria. Se ei vielä näiden tyttöjen vanhempia näköjään vakuuta. Pitäisikö vanhemmille kertoa, että jos he lähettäisivät tytöt kouluun, ehkä tytöillä aikuisina olisi ainakin sähköä, juoksevaa vettä tai peräti jääkaappi? Tai että heillä voisi olla vieläpä pyykkikonekin, eikä kenenkään tarvitsisi pyykkipäivänä lämmittää pesuvettä kattiloissa nuotiolla ja pyykätä vaatteita käsin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *