Madame jonottaa

Etusivu / Madame jonottaa huhtikuu 18, 2016

Intian kesä on nyt kuumimmillaan. Useimmat koulut ovat kesälomalla huhti-toukokuussa, ja jos mahdollista, monet koululaisten vanhemmatkin rytmittävät lomiaan pidettäviksi näihin aikoihin. Junat, lentokoneet, huvipuistot, kauppakeskukset, urheilukatsomot ja muut vapaa-ajan viettoon liittyvät paikat ovat nyt erityisen ruuhkaisia. Intiassa jonottamiseen joutuu tottumaan ihan muulloinkin, mutta nyt sitä saa totisesti harrastaa aika paljon. Jonottaminen täällä on suomalaisesta näkökulmasta katsottuna monestikin tungeksimisen synonyymi. Jos jotain palvelua haluaa jonottamisen päätteeksi saada, on syytä unohtaa turha ujous ja pitää tiukasti paikastaan kiinni. Koska Intiassa naiset joutuvat paljon kohtaamaan epäasiallista kohtelua etenkin ilta-ja yöaikaan, monessa julkisessa paikassa, missä jonot ovat pitkiä, naiset ja miehet sijoitetaan erikseen.

Bengalurussa liikkuessa monenlaiset turvatarkastukset tulevat tutuksi. Aika usein joutuu kävelemään metallinpaljastinten läpi. Ulkomailta laskeutuvien lentokoneiden matkustajat joutuvat ensimmäisen kerran astumaan metallinpaljastimen läpi heti tullessaan lentokentälle, ja sama malli jatkuu kaupungissa muuallakin. Pikkukauppojen ovilla seisoo järjestyksenvalvojia, mutta vähänkin isommissa marketeissa on metallinpaljastinportti. Noita portteja on myös turistikohteissa ja yleisötapahtumissa. Isommilla liikenneasemilla, kauppakeskuksissa tai yleisötapahtumissa vartijoilla on rynnäkkökivääri olallaan. Toimistoalueille, kauppakeskusten pysäköintiluoliin tai hotelleihin autolla mennessä vartijat vilkaisevat peräkonttiin ja kääntöpeilillä auton pohjan alle. Joskus myös pommikoirat haistelevat auton. Tunne arjen turvallisuudesta on hyvin tärkeä. Välillä vaan tulee mieleen, että tuo näyttävä turvatarkastaminen on aikamoista esitystä. Kuka pöhkö esimerkiksi sijoittaisi näkyvän pommin peräkonttiin kauppakassiensa päälle? Tai mitä iloa on metallinpaljastimesta, joka ulvahtaa jokaisen kulkijan kohdalla ilman että siitä seuraa yhtään mitään muuta reaktiota? Sellaistakin nimittäin näkee ja kuulee täällä aika usein.

Viimeksi närkästyin tuosta hivenen turhan oloisesta turvallisuusnäytelmästä, kun menin katsomaan jalkapallo-ottelua miespuolisessa seurassa. Areenalle mennessä naiset ja miehet tungeksivat ensin samassa ruuhkassa pitkin käytäviä. Turvatarkastuksen kohdalla jonot erkanivat. Miesten jono eteni rivakasti, mutta meidän naisten jono mateli ja mateli. Miesten jonossa turvatarkastaja tutkasi heidät ”lennossa” käsikäyttöistä metallinpaljastinta käyttäen ripeään tahtiin. Naisten jonossa seisottiin pitkään ja perusteellisesti, sillä meidät otettiin yksi kerrallaan kainosti verhojen taakse tasan samaa toimenpidettä varten, joka kesti muutaman sekunnin. Usein naisten jonot ovat täällä tuplasti hitaampia kuin miesten, koska käytäntönä on tuo yksi kerrallaan verhon takana pyörähtäminen. Reilua vai epäreilua? Minua se välillä ärsyttää, vaikka kuinka koetankin olla elämättä täällä sekuntikellon kanssa.

On siinä oma hohtonsakin kai, nimittäin saada tuollaista varta vasten vain naisille suunnattua kohtelua… sillä missäpä muualla minua puhuteltaisiin madameksi, auntiksi tai akaksi, joka on kannadankielinen vähän tuttavallisempi tapa puhutella vanhempaa naisihmistä kohteliaasti? Täällä sitä tapahtuu usein. Vieläkin tuo ”rouvittelu ja tädittely” kuulostaa korvaani vähän hassulta, kun on tottunut suomalaiseen äärimmäisen tasa-arvoiseen ja kohtuullisen sukupuolineutraaliin kohteluun. Mutta kai paras motto on, että elellään maassa maan tavalla ja tarvittaessa jonotellaan kärsivällisesti.

 

2 kommenttia aiheesta “Madame jonottaa”

  1. Sallamarjuli sanoo:

    Heippa Intiaan!
    Itse pidän tädittelystä kovasti, mielestäni se on todella kaunis tapa, ja tuo ihmiset lähemmäs toisiaan- kun kaikki ovat joko tätejä, isosiskoja tai pikkusiskoja toisilleen. Täällä Venäjällä teititellään kovasti, mutta täti sanaa käytetään lapsille myös ei-sukulaisista, eli sanan kanssa ei olla niin tarkkoja kuin Suomessa.
    Venäjä on myös noiden loputtomien turvaporttien ja turvatarkastusten luvattu maa.
    Käyn täällä lukaisemassa juttujasi, niin helpotan Intia ikävääni- olen ollut siellä parisen kertaa reppureissulla. Huumaava, ärsyttävä, ihastuttava, rakastettava ja kauhea maa 😉

    1. Katrina sanoo:

      Kiitos kommentistasi 🙂 Tämä maa kyllä harvemmin kai ketään jättää kylmäksi – hämmentyneeksi ehkä, ainakin joksikin aikaa. Ja tietysti, kun on kyse maanosan kokoisesta valtiosta, vivahteita löytyy loputtomasti. Se mikä on todellisuutta täällä Karnatakassa ja Bengalurussa, saattaa hyvinkin olla toisin jossain muualla. Mutta tuo vanhempien (oih.. ja jo minun kaltaisteni keski-ikäistenkin) kohtelias puhuttelu ja kunnioittaminen yhdistää kyllä intialaisia.
      Paljon täällä on epävarmuutta ja turvattomuutta, mutta enemmän se liittyy yhteiskunnan yleiseen kehittymättömyyteen, kuin siihen, että oma olo ei olisi tavallisena arkena ihan turvallinen. Kuitenkin, esimerkiksi lapsia pitää muistuttaa erikseen sellaisistakin asioista, joita Suomessa ei juuri ole ainakaan kaupungissa, kuten vaarallisesti kadunvarrella esillä roikkuvat sähköjohdot tai vartioimattomat junaradan tasoristeykset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *