Oman elämänsä sankari

Etusivu / Oman elämänsä sankari tammikuu 11, 2017

Oman elämänsä sankarina voi päästä välillä esittämään kummallisia rooleja, tahtomattaankin. Filminauhaa voi onneksi kelailla edestakaisin – hidastaa, siirtää kamerakulmaa lähikuvasta kauemmas, sumentaa tai tarkentaa mielin määrin. Joitakin viikkoja sitten olin haalinut käsiini lähdeaineistoa kirjoittajan opintoihini kuuluvaa draama –opintokokonaisuutta varten. Sitten tempaannuin itse mukaan ennalta-arvaamattomaan näytelmään. Tässä pieni harjoitelma kuusiosaisesta draamarakenteesta, olkaa hyvä!

  1. 1. Alkusysäys

On matalapaineinen, myrskyinen sää. Keski-ikäinen nainen, sankarimme, koettaa kammeta ylös itseään vuohenkakkapapanoiden päältä Intian terrakottahiekalta. Hämmästyksekseen, hän ei onnistu. Kurottelee kaulaansa, venyttelee, tutkii kehoaan – ei pienintäkään niskan venähdystä tai pään tömähdystä, ei katkenneita käsiä, ei vääntyneitä nilkkoja. Hiljattain ostettu uusi ratsastuskypärä sekin täysin naarmuton. Jotain on silti hullusti! Viimein hän pääsee ylös, yrittää astua eteenpäin. Sävähtää, ja jää nojailemaan aitaan. Suuri, kaunis hevonen seisoo lähistöllä. Se odottelee ensin kärsivällisesti, mutta ravaa kotitallille, kun vuohipaimen määkivän laumansa kanssa saapuu paikalle. Sankarimme saa köröttää viimeiset parisataa metriä skootterin kyydissä.

  1. 2. Esittely

Kämmenselkään hennatatuoitu sankarimme on ollut eilen vieraana häitä edeltävässä mehendiseremoniassa. Siellä oli hilpeää ja meluisaa, märkää myös, niin että kaatosateen vuoksi röksähtämäisillään olevaan telttakatokseen jouduttiin leikamaan saksilla reikä ja päästämään vesi katoksen läpi. Sateen ja tuulen vuoksi lämpötila tippui lähemmäs kymmenen astetta. Kokeneemmat toki tietäisivät, että tuollainen saa tropiikin täysverihevosen tolaltaan. Mutta sankarimme joutui oppimaan sen kantapään kautta. Diivako lie, sillä hän ei halua lähteä sairaalaan tomuisissa, vuohenkakkaisissa ratsastusvaatteissa! Pitäisi, sillä pian tuska alkaa silminnähden lyödä ensimmäisen shokkiturrutuksen läpi. Kotoaan hän löytää löysän kurta-paidan ja trikoohousut, pujottaa ne työläästi ylleen. Hikinen tukka on nyt jätettävä pesemättä.

  1. 3. Syventäminen

Sairaalan ovella sankarimme jo pyytää ohuen uikuttavalla äänellä pyörätuolia. Hänet kärrätään sisälle ja autetaan pitkälleen ensiavun sänkyyn. Intian englannin aksentti ei tuota hankaluuksia, mutta juurikaan hän ei ymmärrä muuta puheensorinaa ympärillään. Rytmi ja melodia sentään on tuttua. Hoitajat ja lääkärit ovat kauniin ruskeaihoisia ja tummasilmäisiä. Siksi kai sankari näyttää kärsivän pitkämieliseltä, vaikka joka toinen heistä esittää iänikuisen kysymyksen ”mistä maasta madame on tullut?”. Keskustelujen painopiste on sentään armottomasti vihlovassa jalassa.

  1. 4. Ristiriitojen kärjistyminen (kiihdytys, konflikti)

Sankarimme tutkitaan, kärrätään magneettikuvaan ja röntgeniin. Joka kerta, kun hänet vedetään lakanan varassa lavitsalta toiselle, hän puhaltaa ilmaa ulos suustaan, näkee kipinöiviä tähtiä! Kuvissa näkyy pieniä klommoja elämän varrelta. Kulunutta – siis antiikkia, miettii sankari, arvokasta! Hyvä itsetunto ei silti sekään nyt auta, sillä kuvissa on myös yksi aivan tuore, hankala murtuma. Sankari saa kuulla, että oikea reisi on kasattava kokoon ruuveilla.

  1. 5. Ratkaisu

Anestesialääkäri käy esittäytymässä. Sovitaan, että leikkaus suoritetaan heti kun on kulunut turvallinen aika sankarimme ymmärtämättömyyttään ja suuressa ahdingossaan lohturuokanaan nauttimasta kurpitsakeitosta. Ortopedi selostaa, mitä leikkauksessa tullaan tekemään. Luutuminen kestää viikkoja, mutta arvioitavissa tarkemmin vasta toipumisen edistyessä. Sankarimme kuuntelee silmät ymmyrkäisenä. Asennettavat ruuvit eivät kuulemma ihmistä kasassa pidä, vaan itse luu on saatava vahvaksi. Se vie aikansa. Sankarimme miettii, että se, mikä hänet viime kädessä kasassa juuri nyt pitää, on suomalainen sisu, mutta ei ala asiasta kiistellä.

  1. 6. Häivytys

Sankarimme olisi epäilemättä toivonut hiukan toisenlaista käsikirjoitusta –  jos jotain pitää sattua, niin mieluummin olisi valinnut vaikkapa vain pikku mustelmia. Mutta kokemus ja näkemys – usein ne kulkevat käsi kädessä…. tällä kertaa tuossa hennatatuointien ja ”tippaletkun” alla. Hän palauttaa mieleensä jostain lukemansa lauseen: toipuminen voi alkaa vasta kun ensin hyväksyy oman murtuneen minänsä. Murtunutta reisiluutahan tässä vain hoidetaan, mutta yhtä kaikki, keho ja mieli ovat kokonaisuus. Kirjoitettakoon Suomen medioissa mitä vain opettavaisia ja pelottaviakin tarinoita Intian ja muiden vielä kehittyvien maiden sairaanhoidosta, se on aina pelkästään osa totuutta. Sankarimme on löydettävä se oma totuutensa, tästäkin seikkailusta. Hänen on myös löydettävä luottamus ammattilaisiin ja oma vahva tahto toipua.

***Kamera poikki  – klik! Tämä draamapätkä on nyt valmis kelailtavaksi. Ja jos lukiessasi tuli mieleen kysymys, aionko vielä kenties ratsastaa, siihen on lyhyt vastaus: ehdottomasti! 🙂

2 kommenttia aiheesta “Oman elämänsä sankari”

  1. Leena sanoo:

    Olipa pudotus. Onneksi ei käynyt pahemmin. Pikaista toipumista!

    1. Katrina sanoo:

      Kiitos! Totta, että tästä selvitään kyllä, vaikka koko tilanne seuraamuksineen oli niin odottamaton. Samaisella hevosella olen käynyt noissa tutuissa maastoissa monta monituista kertaa, ilman mitään pulmia. Tallille oltiin jo tuolloinkin palaamassa. Mutta nyt ymmärrän paremmin, että sää oli vaarallinen, hevosella kun on hevosen vaistot ja pakoeläimen reaktiot. Toipuminen edistyy onneksi jo mainiosti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *