Koira

Etusivu / Koira

Perheemme ensimmäinen paluumuuttaja

Chili-koiramme lähti Suomeen. Tropiikin polttavan kuuma asfaltti tassujen alla vaihtui tuoksuviin, keväisiin metsäpolkuihin ja kävelylenkkeihin rauhallisilla, hiljaisilla eteläisen Suomen pikkukaupungin kaduilla. Koirahan se vain on – mutta kuitenkin suuri persoona ja tassuillaan tapsutteleva perheenjäsen. Chilille olisi varmaan Suomeen muuttomme aikoihin tarvittaessa löytynyt uusi koti Bengalurustakin, mutta sitä vaihtoehtoa emme halunneet. […]

Read More..

Tätä tarinaa en olisi halunnut

Tätä tarinaa en oikeastaan olisi halunnut kertoa – en ainakaan näin, kömpelösti vasemmalla kädellä näppäimistöä naputellen, oikea ranne jomottavana, kauniisti tikattuna ja sideharsokääreessä. Tarina on kuitenkin valitettavasti monen kohdalla liiankin tavallinen, ja ansaitsee sen vuoksi tulla kerrotuksi. Eilisen myöhäisillan koiranpissatusreissun piti olla rutiinia: portista ulos hämärälle kadulle, hevosraippa mukana kulkukoirien […]

Read More..

Pelastetaan puutarhakaupunki roskalta!

Vielä muutama kuukausi sitten jouduin tiukasti perustelemaan lähikauppamme turvamiehelle, että haluan ehdottomasti ottaa tyhjät kauppakassini sisälle kauppaan. Kävin keskustelua tiukallakin äänensävyllä, muutamaan kertaan, ennen kuin sain hänet ymmärtämään, että aion toimia samoin joka ikinen kerta. Nyt minun ei onneksi tarvitse enää tuontapaisia keskusteluita käydä, sillä Bengalurun alueella astui voimaan kielto […]

Read More..

Ihana kattoterassimme

Minulla ei valitettavasti ole erityisen paljon viherpeukalon taitoja. Arvostan kyllä vihreyttä ja kauniita kukkia, mutta harvat kukat menestyvät hoidossani. Ehkä en osaa jutella niille oikealla äänensävyllä? Pari kuukautta sitten muutimme tornitalon korkeuksista erillistaloon. Nykyisen asuntomme ympärillä on puita, hyvin hoidettu pikku nurmikko ja muutama kukkapenkki, niiden ammattimainen hoito sisältyy nimittäin […]

Read More..

Kuusi kiloa iloa

Kun päätimme tuoda koiran mukanamme Intiaan, mietitytti se kaikki vaivannäkö. Tuontiasiakirjojen hankkiminen ei ollut helppoa, rahaakin rokotuksiin, leimapapereihin ja lentolippuihin saatiin menemään. Koetin myös etukäteen pohtia muuttoa koiran näkökulmasta – päivittäisen elinympäristön raju muutos, ruokavalion supistuminen, vieraat ärsykkeet ja monet muut asiat askarruttivat. En vielä silloin edes tiennyt, kuinka hankalaa […]

Read More..

Ulinaa yössä

Asuinalueemme on urbaanissa paikassa vilkkaan Bangaloren liikenteen keskellä. Ulkoa kuuluu jatkuvaa autojen hurinaa ja loputonta tööttäilyä. Välillä ambulanssin tai poliisiauton pillit ulvovat. Kun aurinko laskee ja ilta hämärtyy, liikenteen äänet vaimenevat ja sen tilalta alkaa koirien konsertti: haukkumista, rähinää, ulinaa. Jos ilta on tuuleton, sisälle kantautuva mekkala on melkoinen ja […]

Read More..

Miltä tuntuu, jos mahdoton onnistuu – ehkä samalta, jos saa kiinni auringonsäteestä? Vähintäänkin epätodellisen onnistumisen ja huojennuksen tunteen sain, kun Bangaloren lentokentällä rajavartija selasi varsin paksua koiran tuontiin liittyvää asiapaperinippua ja nyökytteli hyväksyvästi Intian maatalousministeriön myöntämälle luvalle. Lennoilta selvittiin ja päästiin rajan yli. Koira saattoi nyt jatkaa tassutteluaan rauhassa Bangaloren […]

Read More..