Arki

Etusivu / Arki

Kohti uusia seikkailuja

Suomen kesä kääntyy kohti syksyä. Aamut ja illat ovat jo selkeästi hämärtyneet, tuuli puhaltelee niin, että viluinen alkaa jo kaivata kaulaliinaa. Tihuuttaa vettä hiljalleen, melkein huomaamattomasti. Tropiikissa vietettyjen vuosien jälkeen huomaan taas sen, miten paljon Suomessa vuodenajat sanelevat elämän reunaehtoja. Syksyn tulo tuntuu yhtä kotoiselta kuin mustikkapiirakka tai kostean kuusimetsän […]

Read More..

Kultajyviä

Kotikatumme on muutaman sadan metrin pätkä, joka päättyy kotiportillemme. Katukuva muuttuu koko ajan – joutomaat ja tyhjät tontit täyttyvät, ja tilalle nousee pieniä kerrostaloja ja parin, kolmen kerroksen korkuisia pientaloja. Taloyhtiömme aidan taakse on muodostunut varsin vaatimaton pressutelttakylä, jossa asuu enimmäkseen kai lähikortteleiden työmailla työskenteleviä rakennustyömiehiä perheineen.  Olot kadunvarren tilapäisasumusten […]

Read More..

Järjestelykysymyksiä

Kauniisti esille asetellut hedelmät kiinnittävät huomiotani, kun olen matkalla kotiin asioiltani. Tiedän, että tuossa kojussa kauniin esillepanon lisäksi hedelmien laatu on erinomainen. Pyydänkin kuljettajaa pysäyttämään auton, ja kipaisen ostamaan kassillisen hedelmiä: ananaksen, granaattiomenan, banaaneja, appelsiineja, omenoita – päivän, ehkä parinkin vitamiinit! Täällä kohtuullisen sekavassa katukuvassa siisti myymälä erottuu edukseen. Kojun […]

Read More..

Pellit kolisevat, taas kerran

No niin, taas sen piti tapahtua! Tie on tukossa pahemman kerran ja täysi torikokous meneillään, kolaria selvittelemässä kai koko korttelin väki. Ensimmäinen tunne, mikä minussa herää, on ärtymys. Vasta sen jälkeen huomaan olla huolissani kolarin osapuolista. Onneksi näyttää, että pelkistä peltivaurioista olisi kysymys. Kuljettajani sammuttaa moottorin ja menee hänkin utelemaan, […]

Read More..

Intialaisia mittauksia ihmetellessä

Kuumemittari piippaa ja näyttää sataa astetta – aika pahalta vaikuttaa! Ei sentään oikeasti kiehumapisteen lähelläkään olla, sillä kuumemittarin asteikkona on Farenheit, niin kuin jostain syystä kaikissa kuumemittareissa täällä Intiassa. Onneksi netistä voi näppärästi löytää muuntoasteikon, ja selvittää, että kuumetta tosiaan on, meille tutummalla Celsius-asteikolla lähemmäs 38. Tuo kuumemittarien Farenheit-asteikko on […]

Read More..

Kemikaalikoktaileja

Yyh! Savutukseen ei totu, vaikka se on hyvin säännöllistä rutiinia asuntoyhtiössämme. Pari kertaa viikossa pitkin nurkkajuuriamme pöllytellään sankat, voimakkaan kemikaalin hajuiset moskiittosavut.  Taloyhtiömme on tiiviisti ja tehokkaasti rakennettu, mutta jokaisen asunnon edustalla ja yhteisen tontin reunustoilla on pienet suikaleet vihreää nurmea. Puutarhurit pitävät huolta niistä, samoin kuin kauniista kukkaistutuksistakin. Puutarhan […]

Read More..

Repullinen elämän eväitä

Tavallinen helmikuinen arkiaamu, ja koululaisistamme vanhempi on jo ajat sitten kävellyt bussipysäkille. Hänen koulunsa on kauempana kotoa ja alkaakin aikaisemmin kuin nuoremmalla. Nuorempi vielä viimeistelee reppunsa pakkaamista: kirjat, vihot, monistekansiot, penaali, kulkukortit, avaimet, kännykkä… Tänään on koulussa jokaviikkoinen rullaluistelukerho varsinaisten oppituntien jälkeen. Se on pojalle mieluista, mutta kaiken tavaranpaljouden raahaaminen […]

Read More..

Oman elämänsä sankari

Oman elämänsä sankarina voi päästä välillä esittämään kummallisia rooleja, tahtomattaankin. Filminauhaa voi onneksi kelailla edestakaisin – hidastaa, siirtää kamerakulmaa lähikuvasta kauemmas, sumentaa tai tarkentaa mielin määrin. Joitakin viikkoja sitten olin haalinut käsiini lähdeaineistoa kirjoittajan opintoihini kuuluvaa draama –opintokokonaisuutta varten. Sitten tempaannuin itse mukaan ennalta-arvaamattomaan näytelmään. Tässä pieni harjoitelma kuusiosaisesta draamarakenteesta, […]

Read More..

Mistä maasta madame?

Jo kolmas vuoteni Intiassa ja Bengalurussa on alkamassa! Vietimme hiljattain joululomaa Goalla. Eräs suomalainen ystävämme totesi, että Goa se on niin mukavan intialainen paikka. Jotenkin se jäi mieltäni vaivaamaan, sillä tuo turistien rantalomaparatiisi ei kyllä oikein ole minun Intiani. Goalta löytyy leppeä trooppinen aurinko ja palmuja. Siellä lehmät, kulkukoirat ja […]

Read More..

Raha onkin roskaa?

Kylläpä on eletty yllättäviä hetkiä – amerikkalaiset laskivat presidentinvaalin ääniä, intialaiset käteisvarantojaan. Kansalaiset ovat ihmeissään kummallakin puolella maapalloa. Intian medioissa maan oma, historiallisen suuri rahauudistus on saanut enemmän tilaa kuin USA:n vastavalittu presidentti Donald Trump. Ihmekö tuo, sillä kaikkien meidän Intian asukkaiden eli 1,2 miljardin ihmisen elämä meni hetkeksi pois […]

Read More..