Perheemme ensimmäinen paluumuuttaja

Etusivu / Perheemme ensimmäinen paluumuuttaja huhtikuu 24, 2017

Chili-koiramme lähti Suomeen. Tropiikin polttavan kuuma asfaltti tassujen alla vaihtui tuoksuviin, keväisiin metsäpolkuihin ja kävelylenkkeihin rauhallisilla, hiljaisilla eteläisen Suomen pikkukaupungin kaduilla. Koirahan se vain on – mutta kuitenkin suuri persoona ja tassuillaan tapsutteleva perheenjäsen. Chilille olisi varmaan Suomeen muuttomme aikoihin tarvittaessa löytynyt uusi koti Bengalurustakin, mutta sitä vaihtoehtoa emme halunneet. Koirasta kokonaan luopuminen olisi tuntunut pahalta. Muutenkin, kokemuksiemme perusteella pikkuisen, kiltin perhekoiran elämä on Suomessa helpompaa. Päivittäinen liikkuminen kodin ulkopuolella koiran kanssa on vapaampaa, se mahdollistaa turvallisemman ja virikkeellisemmän koiran elämän. Niinpä siis tässä vaiheessa Chili matkusti ”mummolaan”, missä sitä jo tovin aikaa ehdittiin odotellakin saapuvaksi.

Koiran vientiasiakirjoja terveystarkastuksineen valmisteltiin useamman kuukauden ajan. Intia on korkean rabiesriskin maa, eikä paluu EU:n alueelle onnistu ilman tarkkaa suunnitelmaa. Yksittäiselle koiranomistajalle, totta kai, vaivannäkö tuntuu paljolta, mutta on tosi hyvä, että tarttuvien ja vaarallisten eläintautien leviämistä pyritään eliminoimaan mahdollisuuksien mukaan. Kahden ja puolen vuoden Intiassa asumisensa aikana Chili onneksi säästyi koiranpuremilta, mutta emäntä valitettavasti ehti saada oman osansa. Ajantasaisista madotuksista, rokotteista ja huolenpidosta huolimatta Chili silti sairasti täällä kerran kirppukuumeen ja kerran myös vakavan suolistotulehduksen. Niistä selvittiin, ja nuoren perusterveen koiran elinvoima palasi pian ennalleen.

Ajoitimme koiran siirron takaisin Suomeen huolella. Lentoboksi järjesteltiin mukaan samoille lennoille, joilla koiran saattaja oli menossa joka tapauksessa. Tarvittavien matkustusasiakirjojen ja leimojen järjestely on melkoista paperisotaa, ja siksi turvauduimme lemmikkien siirtoon erikoistuneen ammattilaisen palveluksiin, kuten aikoinaan teimme myös Intiaan tullessa. Chili ei ole äänille arka. Se on tottunut automatkailuun ja pitämään omaa boksiaan turvapaikkana. Arvelimme, että se selviäisi kyllä matkan rasituksista hyvin, ja niin kävikin. Lufthansan ja Frankfurtin lentokentän henkilöstön palvelu kaikkineen oli erinomaista. Perille päästyään koira oli iloinen ja reipas, ei vaikuttanut ollenkaan stressaantuneelta.

Muuttoihin liittyy aina paljon tunteita – innostusta, huojennusta, toiveikkuutta, jännitystä, huolta ja luopumisen suruakin. Koira ei juuri huomisesta huolehdi, ja Chili erityisesti on osoittautunut aivan ilmiömäiseksi sopeutujaksi. En ollenkaan epäile, etteikö sen elämä uudessa ympäristössä olisi nyt oikein rattoisaa. Luultavasti se perille päästyään muisti samassa paikassa käyneensä, aikoinaan moneen kertaankin. Meille Intiaan jääneille ihmis-perheenjäsenille sen sijaan tämä kaikki on vähän tunteellista. Yhden perheemme paluumuuttajan asettuminen Suomeen tuntuu konkreettiselta lähtölaukaukselta meille muillekin. Yhtäkkiä mielen valtasi voimakas ajatus kaiken täällä olon ja elon väliaikaisuudesta, vaikka Bengalurun arkemme tuleekin vielä jonkin aikaa jatkumaan ihan ennallaan. Mieleen hiipii aimo annos haikeutta jo valmiiksi. On ihan varma, että koemme jonkinasteisen paluumuuttajien käänteisen kulttuurisokin. Toivottavasti meitä ymmärretään ja meistä pidetään huolta yhtä lempeästi kuin Chilistä nyt siellä kaukana, 7000 kilometrin päässä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *