Kohti uusia seikkailuja

Etusivu / Kohti uusia seikkailuja elokuu 25, 2017

Suomen kesä kääntyy kohti syksyä. Aamut ja illat ovat jo selkeästi hämärtyneet, tuuli puhaltelee niin, että viluinen alkaa jo kaivata kaulaliinaa. Tihuuttaa vettä hiljalleen, melkein huomaamattomasti. Tropiikissa vietettyjen vuosien jälkeen huomaan taas sen, miten paljon Suomessa vuodenajat sanelevat elämän reunaehtoja. Syksyn tulo tuntuu yhtä kotoiselta kuin mustikkapiirakka tai kostean kuusimetsän väkevä tuoksu. Pidän tästä vuodenajasta. Se on kuin ryhtiliike tai reippaat askeleet koti tulevaisuutta.

Näiden muutamien Suomessa vietettyjen viikkojen ajan minulla on ollut tunne, että seison eteisessä, enkä pääse sisälle kynnyksen yli. Syitä on monia, puoliksi tekosyitäkin, kuten nyt esimerkiksi se, että edelleenkin odotamme muuttokonttiamme. Ei lopulta oikeasti ole edes tärkeää, että saisi syödä aamiaisensa tutuista lautasista tai voisi laittaa ylleen tuttuja vaatteita – lähinnä nuo kaikki omat tavarat ovat vain raami, joilla voi kehystää arkensa. Eivät tavarat sitä koossa pidä tai tuo varsinaista sisältöä elämään. Oman elämän ohjanta ja mielekkyys on löydettävä ihan toisaalta.

Lyhyen, viime viikkoisen Intian reissuni jälkeen takaisin Suomeen tulo tuntui huomattavasti helpommalta kuin edellisellä kerralla. Matkalla sain koottua ajatukseni ja ennen kaikkea rohkeutta ja määrätietoisuutta siihen, että astun nyt eteistä peremmälle ja rakennan elämäni Suomeen. En halua vertailla liiaksi uutta ja vanhaa, vaan paremminkin päättää, että täällä on nyt hyvä. En silti halua kieltää itseäni hämmästelemästä outoja asioita tai yllättymästä suomalaisesta elämänmenosta, josta olen osittain jo hiukan vieraantunut. Oma mieli on joskus jopa varautunut. On tosiasia, että katson arkea luultavasti aika pitkään eri silmin kuin ennen. Sallin sen itselleni.

Suomen syksyssä kurjet kokoontuvat peltoaukeille neuvottelemaan etelänmatkasuunnitelmistaan. Kaikkihan me jonnekin olemme matkalla – toiset lähemmäs, toiset kauemmas. Myös hevoseni muuttaa uudelle tallille, meidän yhteinen matkamme on vasta alkutaipaleella. Rohkeana ja luottavaisena tamma antaa taluttaa itsensä uudesta portista sisälle, nostaa päänsä ylös tuuleen ja lähtee pian reippaassa ravissa, harja hulmuten tutkimaan ennestään tuntemattomia maisemia. Tuntuu, että meillä on yhteinen ymmärrys: tämä muutoksen aika kaikkineen ja sen suoma uusi alku on meille molemmille parhaaksi.

Tämän kirjoituksen myötä Silkkisamettisäkki jää ”hyllylle”, uusia päivityksiä ei ole näköpiirissä lukuun ottamatta mahdollisia jo kertaalleen julkaistujen alkuperäisten kirjoitusten käännöksiä.

 

 

2 kommenttia aiheesta “Kohti uusia seikkailuja”

  1. Leena sanoo:

    Sääli, että hyllytät. Kiitos kiinostavista postauksista Intiasta. Voisihan sinulla olla kerrottavaa Suomestakin?

    1. Katrina sanoo:

      Kiitos kannustuksesta:) Olen iloinen, jos olet viihtynyt tekstien parissa. Tässä muodossaan blogi jää nyt tosiaan taakse, mutta kukapa tietää, mitä uudet seikkailut Suomessa aikanaan tuovat mukanaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *