Kotoinen polku

Etusivu / Kotoinen polku toukokuu 26, 2016

Kävin Suomen keväässä – toisessa maassa ja maailmassa. Kävelin metsäpolkuja, hengittelin raikasta ilmaa. Ihastelin lukemattomia vihreän sävyjä. Ihailin sinistä taivasta ja valkoisia kumpupilviä, vettä, hiekkaa, tuoksuvaa multaa. Kumarruin tutkimaan mustikanvarpuja ja kurkottelin katsettani käkkärämäntyjen auringossa kultaisina hehkuviin latvuksiin. Kiipeilin kallioilla ja virittelin korviani kuuntelemaan pikkulintujen viserrystä ja käen kukuntaa.

Kävelin merenrannoilla ja saaressa. Istuin laitureilla ja rantakahviloissa. Pujahdin rautaporteista suojaisille sisäpihoille. Nojailin hevoshaan aitaan ja tarkkailin iloisten, hyvin käyttäytyvien koirien ulkoiluttajia. Kuljin jalkani väsyksiin ja levähtelin suurten lehtipuiden varjossa. Hymähtelin ahneille, kirkuville lokeille Kauppatorilla. Kuuntelin ruotsinlaivojen torvia, raitiovaunujen kolinaa. Auringonpaisteessa kylpevien puistojen ja pihanurmikoiden reunamilla säksätti siellä täällä ruohonleikkureita.

Katselin vielä hyisen viileässä meressä kelluvia kalvakkaan valkeita huviveneitä. Kiedoin merituulen tuiverruksessa takkiani tiukemmalle ja kohentelin kaulahuiviani. Kuulostelin, miten puistotien kostea sora rapisi rytmikkäästi askelteni tahdissa. Väistelin valkoposkihanhien kakkoja, ohitseni suhahtelevia sporttisia polkupyöräilijöitä ja japanilaisia turisteja kameroineen.

Näin uskomattoman kauniita nurmikoita ja niittyjä, ja omenapuut täynnään valkoisia ja hennon vaaleanpunaisia kukkia. Näin vanhoja, kauniisti patinoituneita, ja vasta remontoituja tai ihan uusia rakennuksia. Tunsin illan viileyden kevyenä puistatuksena ihollani, kun pitkän päivän jälkeen aurinko painui hitaasti alas horisonttiin.

Olin hetken aikaa kotoinen muukalainen. Juhlapäivänä tangoissaan hulmuavat Suomen siniristiliput tuntuivat nostalgisilta. Ensimmäisinä päivinä väsyin kaduilla ihmisten jutusteluun – alitajuisesti olin oppinut kuuntelemaan huolella kaikkea suomeksi puhuttua, enkä heti osannut sulkea lainkaan korviani kotikielisiltä sanoilta.

Olin kulkuri, uteliaan ihastunut, ymmyrkäisin silmin ja avoimin korvin kotimaatani tarkkaileva. Tunneko nyt haikeutta tänne Bengaluruun takaisin palatessani? – En, sillä silloin kun en ole Suomessa, Suomi on aina minussa, missä ikinä kuljenkaan.

Kotoinen polku

kaunis keväinen päivä.

Omenankukat

aurinko, valo

vihreyttä kaikkialla.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *