Repullinen elämän eväitä

Etusivu / Repullinen elämän eväitä helmikuu 8, 2017

Tavallinen helmikuinen arkiaamu, ja koululaisistamme vanhempi on jo ajat sitten kävellyt bussipysäkille. Hänen koulunsa on kauempana kotoa ja alkaakin aikaisemmin kuin nuoremmalla. Nuorempi vielä viimeistelee reppunsa pakkaamista: kirjat, vihot, monistekansiot, penaali, kulkukortit, avaimet, kännykkä… Tänään on koulussa jokaviikkoinen rullaluistelukerho varsinaisten oppituntien jälkeen. Se on pojalle mieluista, mutta kaiken tavaranpaljouden raahaaminen käy työstä. Reppu on täpötäysi ja järkyttävän painava, huvikseni punnitsen sen. Vaaka näyttää yli 8 kiloa – huh, reppuhan on raskaampi kuin koiramme! Autan miestä mäessä. Päätämme suosiolla työntää urheiluvaatteet, rullaluistimet, suojat ja kypärän erilliseen, vedettävään lentolaukkuun. Onneksi nuoremman lapsen koulubussi noukkaa hänet kyytiin ihan läheltä, taloyhtiön kotiportin liepeiltä.

Erityisesti kansainvälisissä kouluissa tiedollinen tavoitetaso on täällä korkea. Intialaisissa kansallisissa kouluissakin uskotaan suuresti kirjaviisauteen. Opetus on teoreettista, luonnontieteet kunniassaan, läksyjä paljon ja kokeita jatkuvasti. Luokissa oppilasmäärä on usein suuri, eikä opettajilla ole välttämättä juurikaan mahdollisuuksia tukea oppilaita yksilöllisesti. On aivan tavallista, että vanhemmat hankkivat lapsilleen yksityistä tukiopetusta. Kilpailu jatko-opiskelupaikoista ja hyvistä työpaikoista on kova. Koulutusta ja ahkeraa opiskelua pidetään varmana väylänä hyvään tulevaisuuteen. Tämä blogi ei ole poliittinen eikä uskonnollinen, ja siksi mainitsen vain lyhyesti, että Trumpin suunnitelmat rajoittaa ulkomaalaisten asiantuntijaviisumien myöntämistä on ollut Intiassa kuuma puheenaihe.  Fiksuja ja korkeasti koulutettuja täällä jättimäisessä maassa riittää. Vuosittain noin 65 000 intialaista on anonut tuota H1-B asiantuntijaviisumia ja halunnut päästä töihin USA:han. Kovin monen unelmat menevät nyt ehkä uusiksi.

Useimmissa intialaisissa kouluissa lukuvuosi on näihin aikoihin huipentumassa loppukokeisiin, sillä kesälomakausi tyypillisesti sijoittuu huhti-toukokuulle. Siksi sanomalehdissä julkaistaan jo nyt sivun kokoisia eri opinahjojen menestyjien henkilögallerioita, motivoimassa opiskelijoita parhaisiin suorituksiin. Kansainväliset koulut noudattelevat suurin piirtein eurooppalaisia aikatauluja, joten meidän perheessä ei onneksi lukuvuoden päättökokeista vielä stressata. Oikeastaan ei stressata kuulemma koskaan, jos verrokkina pidetään intialaisten luokkatovereiden perheitä. No, itse haluan jatkaa pohjoismaisen luottavaista ajattelua. Kokeissa senhetkisen parhaansa tekemisen pitää riittää koululaisillekin – jostakin se sopiva ja hyvä jatkokoulutuspaikka löytyy.

Olen iloinen siitä, että lapseni koulussa kaikkien ulkoisten ja sisäisten akateemisten ristikkäispaineiden keskellä kannustetaan myös liikuntaan. Koulu on hyvä, aika pieni ja yksilöllinen, luokkakoot kohtuulliset. Koulumaksuun kuuluu terveellinen lounas sekä välipala. Huolestuttavien tutkimustulosten mukaan intialaisista lapsista vain kaksi kolmasosaa on normaalipainoisia, loput joko alipainoisia tai liian lihavia. Todella surullista, sillä terveet elämäntavat omaksutaan helpoiten lapsena. Aliravittujen lasten ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua. Äärimmäisen köyhissä perheissä ei täällä pystytä sen kummemmin akateemisia kuin ruokaankaan liittyviä elämän eväitä reilusti annostelemaan. Ei liikalihavuuskaan mikään yksinkertainen yhtälö ole – monessa intialaisessa perheessä niin aikuisten kuin lastenkin arkiliikunta on olematonta.

Reppu painaa koululaiseni kapeita hartioita, rullaluistinlaukun pyörät romisevat kiveyksellä. Merkit taitavat viitata siihen, että tästä tulee oikein hyvä päivä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *