Hyvä jakaa vähästäkin

Etusivu / Hyvä jakaa vähästäkin joulukuu 1, 2015

Joka kerta, kun oppii uutta kieltä, oppii samalla jotain uudesta kulttuurista. Valitettavan vähän olen oppinut Karnatakan paikallista kieltä, kannadaa sen vuoksi, että englannilla pärjää täällä niin hyvin. Tarvittaessa sanavarastostani löytyy joitakin hindin kielen fraaseja. Aluksi intialaiseen aksenttiin oli vähän totuttelemista, mutta nyt korvani on jo aika hyvin sille kanavalle asettunut. Elekielellä voin sitten paikata loput puutteet, mitä kielitaidossani on.

Brittien siirtomaavallan aika näkyy täällä tosi monessa arjen asiassa, kuten vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Yllättävää kyllä, brittiläisiä kohteliaisuuksia ei kovin paljon puheessa viljellä: please, excuse me, you are welcome – näitä pikku sanoja ei täällä välttämättä juuri kuule. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Intiassa oltaisi kohteliaita, esimerkiksi toki kumarrellaan, puhutellaan tuttuja nimeltä ja vieraammista käytetään arvonimiä. Erityisesti vanhempia ihmisiä kunnioitetaan suuresti.

Aluksi olin ihan ihmeissäni, kun jossakin puolituttuja ja tuttuja tavatessa he saattoivat hello- tai namaste-tervehdyksen jälkeen kysäistä, olenko syönyt – minulta, joka en juuri ovesta ulos pääse ilman aamukahvianikaan. Aina vakuuttelin syöneeni ihan hyvin. Joskus kysyjä tenttasi, mitä olen syönyt, ja minä kiltisti luettelin. Kun tuo sama toistui ja toistui, vähitellen hoksasin, että kannadan kielisillä on tapana tervehtiä toisiaan tuolla tavoin omalla kielellään. Kysymyksen käyttömerkitys on suunnilleen sama, kuin meillä suomeksi ”mitä kuuluu”.  Nykyisin kuittaan usein kysymyksen kevyemmin hymyllä ja nyökkäyksellä. Hauska tervehdys!

Kun miettii vähän tarkemmin, syömisestä kysyminen on kaunis tapa. Kaunista on myös se, että Intiassa ruokailu on oikeasti sosiaalinen tapahtuma. Usein työpaikoille ja retkille otetaan täällä mukaan omat eväät. Intialainen ateriakokonaisuus muodostuu monesta reippaasti maustetusta pikku annoksesta, jotka kukin pakataan omiin pieniin astioihinsa. Astioista tarjoillaan ruokia maisteltavaksi ristiin rastiin kaikille seurueeseen kuuluville, kukaan ei saa jäädä nälkäiseksi. Paikalliseen syntymäpäivän tai muun henkilökohtaisen juhlapäivän viettoon liittyy myös ruuan jakamisen idea: päivänsankari murtaa kerma- tai suklaakakustaan pikku paloja ja syöttää niitä vieraiden suuhun sormin. Hmm… edelleen seuraan seremoniaa hieman hämmentyneenä. Juhlan epävirallisuudesta riippuen päivänsankari saattaa joskus saada kaikki vieraat syötettyään kakun loput naamalleen, mutta se on kai vähän uudempaa perinnettä. Aikoinaan, kun muutimme tänne, kävin turhaan kyselemässä kakkulapioita monesta kaupasta. Selvisi, että niitä ei pahemmin täällä käytetä. No, Suomen visiitin jälkeen matkalaukustani löytyi parikin kakkulapiota tänne tuotaviksi.

Ruualla toisesta huolehtiminen ei meillä minun sukupolveni suomalaisilla ole enää niin verissä kuin vähän vanhemmilla ihmisillä. Useimmat vanhemmat, monet isovanhemmatkin käyvät nykyisin kokopäivätyössä ja esiliina yllään hellan ääressä häärivät, pullapitkoja paistavat äidit ovat korvautuneet mikroaaltouuneilla. Kaupoissa myydään Mummon muusijauhetta, ja eineksiä markkinoidaan ”äitien tekemänä ruokana”. Intiassa puolivalmisteita ei kovin paljon kaupasta löydy ja muutenkin kotona valmistettu ruoka on enemmän kunnia-asia. Aika monessa intialaisessa kodissa juoksevasta vedestä tai suomalaisesta keskivertokeittiöstä löytyvistä sähkölaitteista ei ole tietoakaan. Ruuan valmistaja joutuu näkemään vaivaa ja käyttämään kokkaamiseen runsaasti aikaa. Intiassa ruokaa arvostetaan ja sen toiselle tarjoaminen on samalla arvostuksen ele saajaa kohtaan. Kai Suomessakin vielä muistetaan vanha sanonta: hyvää jakaa vähästä, paha ei paljostakaan?

Bengalurun kaupunki on intialaisittain vauras ja hyvinvoiva. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti, ja moni täällä joutuu miettimään, mistä loihtii seuraavan ruoka-annoksen, kun rahaa ei ole, eikä aterian raaka-aineita. Aliravittuja lapsiakin on, vaikka he ovat intialaisten perheiden ja sukujen silmäteriä. Minulla ei näin länsimaalaisenakaan pääse täällä liian helposti unohtumaan, miten onnellinen olen, kun voin vastata kysyjälle, että kyllä kiitos, olen syönyt. Mitä kuuluu, miten on sinun laitasi?

2 kommenttia aiheesta “Hyvä jakaa vähästäkin”

  1. Onpa mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää lukea aivan toisenlaisesta kulttuurista!

    1. Katrina sanoo:

      Kiitos kommentista! Näinhän se monesti on, että jotkut asiat näkee paremmin vähän etäältä. Suomi näyttää täältä Intiasta käsin kovin tasa-arvoiselta, turvalliselta ja vauraalta. Sitä vaan ei Suomessa arkikiireissään moni huomaa, eikä osaa tarpeeksi arkista elämäänsä arvostaa. Intia taas on sen verran kaoottinen ja erilainen paikka, että näin ”muukalaisella” kestää hetken hahmottaa kerros kerrokselta kaikkea kokemaansa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *