Sinisiä, punasia purnukoita

Etusivu / Sinisiä, punasia purnukoita helmikuu 9, 2015

Kävinpä tänään ostamassa läheisen ostoskadun taloustavaraputiikista paistinpannun – sellaisen ison ja tukevan, jolla on hyvä paistaa kaasuliedellä vaikkapa kalaa. Kauppa on yhden isohkon huoneen kokoinen, täynnä erilaista keittiö- ja taloustavaraa lattiasta kattoon. Olen käynyt siellä ennenkin ja huomannut, että kaupasta saa erinomaista palvelua. Jos en osaa kuvailla tarkkaan, mitä haluan, myyjät ystävällisesti kurottelevat minulle osoittelemieni hyllyjen korkeuksista hienoisen tomun peitossa olevien pakkausten sisällön esille näytettäväksi.

Tällä kertaa myymälästä tarttui mukaani paistinpannun lisäksi päähäni laulunpätkä, joka pyöri ja pyöri mielessä. Pään sisällä nauhurissa kelasi muunnelma kansanlaulusta ”Sinisiä, punasia ruusunkukkia kannan kädessäni”. Olin tehnyt jo aikaisemmin havainnon intialaisten kauppojen purnukkahyllyjen uskomattomasta tarjonnasta, mutta tänään ajatus jotenkin yhtäkkiä huvitti niin paljon, että pyysin kauppiaalta luvan napata kuvan myymälästä. Hyllyiltä totta tosiaan löytyy lukemattomia purkkeja, joissa on ruusunkukkia ja muita kuvioita kaikissa sateenkaaren väreissä.

Kaikista intialaiskodeista löytyy kohtalaisen kokoinen valikoima ruuanvalmistus- ja säilytyspurkkeja. Perinteisesti ne ovat teräksisiä. Kulhoja ja keittoasioita pitää olla useita, sillä intialainen ateriakokonaisuus koostuu aina monesta erilaisesta annoksesta. On kätevää, kun samoja astioita voi käyttää ruuan valmistamiseen, säilyttämiseen ja tarjoamiseen. Sellaiseen teräksinen kestävä ja pinottava astiasarja ”tiffin” soveltuu mainiosti. Intiassa on myös erityinen oma lämpimän eväsruuan kuljettajien ammattikunta, heistä kuuluisimpina Mumbain ”dabbawalat”. Yhä nykyään he toimittavat kodeissa valmistettuja ruokia työpaikoille pitkin sokkeloista miljoonakaupunkia, uskomattomalla logistisella taidolla.

Toimistotyössä käyvät intialaiset usein valitsevat työpaikkaruokaa mieluummin kotona valmistetun aterian. Silloin voi luottaa makuun ja hygieniaan, ruokailukustannuksetkin jäävät pieniksi. Oma päätelmäni on, että pohjimmiltaan tapa on kuitenkin nimenomaan kulttuurinen. Suomessa kaiken yltäkylläisyyden ja kiireen keskellä meillä on unohtunut taka-alalle se lämmin ajatus, että ruuan tarjoaminen on huolenpitoa ja välittämistä kanssaihmisestä. Kotoa tuotu lounasruoka on paitsi ravintoa, myös tervehdys kotiväeltä, ja samalla kannustus jaksaa hoitaa työpäivä loppuun saakka. Näistä intialaisten sydämellisistä tervehdyksistä olen itsekin saanut nauttia, kun mieheni työtoverit ovat lähettäneet perinteisiä itsetehtyjä leivonnaisia maistiaisiksi kotiin saakka.

Nykyisellä jääkaapin ja mikroaaltouunin aikakaudella Intiassa toimistotyössä käyvät ovat pitkälti siirtyneet teräksisten ruokapakkitornien sijaan käyttämään muovisia mikronkestäviä eväspurkkeja, jotka otetaan aamulla kotoa töihin lähtiessä mukaan. Monessa työpaikkaruokalassa on ihan luontevaa ruokailla omiakin ruokia. Näin eväspurkkien kanssa liikkuvat saavat nauttia yhteisestä lounastauosta samassa tilassa ravintolaruokaa syövien kanssa. Siniset ja punaiset purnukat ovat siis hyllytilansa kaupoissa ansainneet. Ne ovat kodeissa ja työpaikoilla hyvässä käytössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *