Urheilun juhlaa

Etusivu / Urheilun juhlaa toukokuu 5, 2015

Intian kansallinen urheilulaji on maahockey. Pelin perussäännöt kai opetetaan kouluissa, mutta muuten laji ei kuitenkaan ole kovin kovassa huudossa. Sen sijaan kriketistä puhuvat ja sitä tuntuvat seuraavan suurin piirtein kaikki, iästä ja yhteiskuntaluokasta riippumatta. Hiljattain pidetyissä maailmanmestaruuskisoissa Intia ei kärkikolmikkoon noussut, mutta urheiluhuumaa tällä hetkellä täällä nostattaa käynnissä oleva Intian krikettiliiga. Krikettijoukkueiden kapteenit ovat todellisia megajulkkiksia. Täällä Karnatakassa seurataan jokaista risahdusta, mitä Royal Challengers Bangaloren kapteeni Virat Kohli tekee ja raportoidaan, missä ikinä hän kuuluisan filmitähti-tyttöystävänsä kanssa liikkuu. Kuuluisimpien krikettipelaajien kasvot tunnistan jo minäkin lehtien sivuilta ja uutisista.

Koska läheisteni ja ystävieni joukossa on urheilu- ja penkkiurheiluhenkisiä ihmisiä, löysin viime viikonloppuna itseni Bengalurun krikettistadionin katsomosta. Stadionille mahtuu melkein 40 000 katsojaa, ja Kolkata-Bengaluru –ottelussa penkit näyttivät olevan koko lailla käytössä. Mielenkiintoista, että esimerkiksi jalkapallostadion on täällä 10 miljoonan asukkaan kaupungissa kuulemma paljon pienempi. Molempien krikettijoukkueiden fanit olivat levittäytyneet sikin sokin, mutta toki punainen kotikatsomon faniväri oli hallitseva. Naisten asuina näkyi paitsi fanipaitoja, myös intialaisia perinteisiä vaatteita: värikkäitä kurta-paitoja ja kauniita sareja. Vaatetuksessa intialaiset pitävät kiinni perinteistä paikassa kuin paikassa, mikä tuntuu minusta maassa vielä niin vähän aikaa asuneena hauskalta ja eksoottiseltakin.

Yllättäen alkanut raju trooppinen sade ja ukkonen viivästivät krikettipelin alkua, ja sainpa sitten nähdäkin koko koreografian: nurmikentän peittelemisen jättipressuilla ja kuivatusautojen edestakaisen veivaamisen lätäköissä, sateen loputtua viimein pressujen poiston ja kentän pelikuntoon laittamisen. Mielenkiintoista, mutta harmitti, etten hoksannut ottaa korvatulppia mukaan – kaikissa intialaisissa massatapahtumissa, joissa olen käynyt, äänentoisto säädetään aina täysille! Pari tuntia järjettömän kovalla soitettu taukomusiikki ja -ohjelma sai minut säälimään paitsi vähän itseäni, myös pikkulapsia, joita katsomossa oli aika paljon.

Viimein peli sateen loputtua käynnistyi. Kummankin joukkueen hienoja pallojen lyöntikaaria kannustettiin aika lailla tasapuolisesti. Urheilun seuraaminen on ihan viihdyttävää, varsinkin jos ymmärtää riittävästi kyseisestä lajista. Minulle hauskinta oli tarkkailla ihmisiä ja havainnoida käytöskoodia. Hyväksyvästi panin merkille, että krikettipelin seuraaminen näyttää olevan suhteellisen rauhallista ja jopa perhekeskeistä, niin kuin moni muukin asia täällä Intiassa. Mitään hillumista, agressiota tai riehumista ei ilmennyt, vaikka ukkosen takia pelin aloitus ja koko ilta venyikin myöhäksi. Olisiko osittain siitä syystä, että kaljatuoppikulttuuri ei näytä lainkaan kuuluvan penkkiurheilukulttuuriin täällä, ainakaan stadionilla? Katsojille kaupusteltiin limsaa, teetä, kahvia, lämpimiä voileipiä, popcornia ja karamelleja, eikä tuotteiden hinta mitenkään päätä huimannut.

Vaikka kastuin läpimäräksi ja sain pikku flunssan, ilta oli ihan mukava. Ja mikä parhainta, nyt pysyn ehkä mukana intialaisessa ”small talkissa” edes vähän tästäkin aiheesta. Tiedän ainakin sen, että kopista palaa, ja että kuuden pisteen lyönti on mahtava. Juuri enempää ei minun ehkä kannata edes väittää tietäväni tosifanien kanssa keskustellessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *