Kaiken kaikkiaan mainio tammikuu

Etusivu / Kaiken kaikkiaan mainio tammikuu tammikuu 29, 2016

Tätä nykyä seurailen enemmän intialaisia medioita kuin suomalaisia. Toki koetan pysyä kärryillä suomalaisesta elämänmenosta sen verran, että tiedän, mikä ihmisiä siellä puhuttaa ja mikä askarruttaa. Kummallista kyllä, luulen, että mahdollisuus seurailla kotimaan tapahtumia verkon ja sosiaalisen median kautta helpotti kovasti Intiaan sopeutumista silloin heti tänne muuttamisen jälkeen. Toivottavasti sama käy sitten aikanaan toisinkin päin – että en takaisin Suomeen palattuani tuntisi itseäni tyystin muukalaiseksi. Jonkinlaiseen kulttuurisokkiin olen toki henkisesti varautunut, mutta se hinta on yksinkertaisesti vain maksettava, jos haluaa maailmaa nähdä. Paluun aika ei kuitenkaan vielä ole käsillä.

Aamurutiineihini täällä kuuluu keittää kupposellinen väkevää kahvia ja istahtaa hetkeksi hörppimään sitä perinteisen, paperisen sanomalehden ääreen. Välillä lehdistä saan lukea niin hirvittäviä uutisia, että jään haukkomaan henkeä. Uskoisin, että nimenomaan ne Intian kamalimmat uutiset kiirivät välillä Suomeenkin saakka, ja ylittävät sikäläisen uutiskynnyksen. Tiedän, että tiedotusvälineiden yksi keskeinen tehtävä on paljastaa epäkohtia, jotta niihin voitaisiin tarttua. Mutta silti välillä mietin, miksi hyviä asioita uutisoidaan niin paljon vähemmän näyttävästi.

Eivätkö yksittäisten ihmisten, ystävysten, perheiden tai vaikkapa työyhteisöjen onnelliset tarinat elämästä oikein puhuttele? Tarvitseeko tarinan päähenkilön olla julkkis, roisto, sankari, tai jollain tavoin muuten kovin erityinen ihminen? Onko niin, että suhtaudumme sujuviin, arkisiin ja tavallisiin asioihin itsestäänselvyyksinä? Pelkään, että itsekin täällä jo jonkin aikaa asuneena havahdun terävimmin vasta sitten, kun jokin ärsyttää, kauhistuttaa tai järkyttää. Olen oppinut paljon intialaisesta elämänmenosta, osan ihan ”kantapään kautta”. Huomaan, että yhä harvemmin törmään täällä kotikaupungissani ilmiöihin, joita en osaisi suhteuttaa johonkin aiemmin näkemääni tai kuulemaani. Tässähän saattaa piillä oma vaaransa: voin turtua ja tylsistyä, muuttua käveleväksi latteuksia luetteloivaksi tyypiksi, tai kokonaan sulkea silmäni olennaisilta asioilta. Niin en todellakaan tahtoisi itselleni käyvän!

Mielessäni ei juuri nyt ole kovin ikäviä asioita. Siksipä päätän tämänkertaisen blogin kertomalla muutaman hyvän uutisen. Tammikuu on omalta osaltani ollut mainio. Bangaloressa on suhteellisen rauhallista ja sopuisaa: eri uskonnot, kulttuurit ja etniset ryhmät saavat täällä pääsääntöisesti vaikuttaa sulassa yhteisymmärryksessä. Sää on nyt miellyttävimmillään – yöt ja varhaisaamut ovat viileitä, korkeapaine helpottaa ilmansaasteiden vuoksi hengitysongelmista kärsivien ihmisten elämää. Itse olen ollut terve, ja minulla on ollut oivallinen tilaisuus ratsastella ja muutenkin urheilla reippaasti. Olen edistänyt opintojani, ja saanut kosolti kirjaviisautta. Olen saanut viettää aikaa läheisteni ja ystävieni kanssa. Olen jatkanut vapaaehtoistyötäni, mikä edelleenkin tuntuu merkitykselliseltä ja antaa tekijälleen hyvää mieltä. Omien lasten koulunkäynti sujuu mukavasti.

Mitä muuta tahtoisit kuulla? Onko mielessäsi jotain Intiaan liittyvää, mitä en ole koskaan valottanut tai kommentoinut – positiivista, negatiivista, ehkä jotain sellaista tavallistakin, mikä on saattanut jo muuttua minulle liian itsestään selväksi? Luen mielelläni mielipiteitä ja ehdotuksia blogin kommenttikentästä tai silkkisamettisäkki -facebook-sivuilta!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *