Tätiratsastaja tropiikissa

Etusivu / Tätiratsastaja tropiikissa syyskuu 13, 2015

Minun tarinani ratsastajana on samankaltainen kuin luultavasti monen, monen muun ”tätiratsastajan”. Olen aina ollut eläinrakas ja teinivuosina myös ratsastin. Hevosten kanssa puuhaileminen jäi tauolle vuosikausiksi, kunnes vein oman lapseni alkeiskurssille. En malttanut jäädä katsojan rooliin, vaan etsin saman tien itsellenikin sopivan harrastusryhmän. Vaikka kynnys ratsastamisen uudelleen aloittamiselle keski-ikäisenä oli korkealla, motivaatio sitäkin ylempänä. Minun oli kyllä heti myönnettävä itselleni, että paras herkkyysikä oli auttamatta ohi – aikuisena ratsastajana joudun harjoittelemaan kehonhallintaa hevosen selässä moninkertaisen toiston kautta, vaikka olen ollut aina kohtuullisen liikunnallinen. Tuntuu, että ratsastuksen suhteen en opi mitään ihan puolivahingossa, vaan töitä on tehtävä.

Ratsastaminen on ollut minulle tärkeä harrastus täällä Bengalurussakin. Nykyisessä ratsastuskoulussani tapaa hevosten lisäksi tallilla myös apinoita.  Ilmeikkäät, karvaiset apinat keikkuvat laumoina tallirakennusten katoilla ja puissa. Koko paikka on kuin paratiisi miljoonakaupungin reunamilla vihreine puine ja nurmikoineen, tiilenpunaisine hiekkakenttineen. Hevoset ovat hyvin hoidettuja ja tyytyväisiä, henkilökunta tosi ystävällistä. Pihapiirissä vilisee tallimiehiä sandaaleissaan ja punaisissa kauluspaidoissaan. Toisin kuin Suomessa, henkilökunta harjaa ja satuloi hevosen valmiiksi ja huoltaa hevosen takaisin talliin tunnin päätteeksi. Toki jos löytyy yhteinen kommunikointikieli tallimiehen kanssa, hänelle voi itse tarjoutua avuksi.

Ratsastuskoulun alueella on monta ulkoareenaa ja hienoja maastopolkuja cashew- ja banyanpuiden siimeksessä. Jos apinat riekkuvat areenaa ympäröivissä puissa liian riehakkaasti, paikalle kutsutaan apinavahti hätistelemään häirikköjä ritsalla. Hevoset ovat onneksi hyvin tottuneita niin apinoihin kuin kulkukoiriinkin. Sää täällä trooppisessa Bengalurussa on tosi lämmin vuoden ympäri – suomalaisittain suorastaan kuuma! Juomapullo onkin ratsastajalle tärkeämpi varuste kuin raippa. Tunnin ratsastamisen jälkeen kypärän alla hiukset hikoavat läpimäriksi ja paitakin liimautuu ihoon kiinni. Vettä täällä sataa tosi harvoin. Pahalla rajuilmalla tai ryöppyävän monsuunisateen aikana ratsastustunnit peruutetaan, mutta eipä sellaista ole minun täällä ollessani monta kertaa sattunut.

Hevosen selkään nouseminen vaatii joka kerta ajatusten kokoamista, keskittymistä, itsekuria ja oman mukavuusalueensa ylittämistä – nöyryyttäkin, sillä yllättäviä tilanteita voi tulla. Jokainen hevonen on erilainen, vaikka olisikin samojen periaatteiden mukaan ratsuksi koulutettu. Tuttu hevonenkin voi reagoida arvaamattomasti tai säikkyä jotakin. Ratsastaminen ei ole yksilösuoritus, vaan yhteistoimintaa hevosen kanssa ja siksi varmaan se on jaksanut minua kiehtoa ja kiinnostaa. Urani ratsastajana ei ole ollut, eikä varmasti tule olemaan jatkossakaan huikean nousujohteinen. Minulle kilpailuruusukkeita tärkeämpää on itseni haastaminen ja se mielihyvä, jota hevosten kanssa puuhaillessa saan kokea. Olen hyvin iloinen, että pystyn harrastamaan ratsastamista täälläkin!

2 kommenttia aiheesta “Tätiratsastaja tropiikissa”

  1. Yks Aino sanoo:

    Vau, olet uskaltautunut takaisin hevosen selkään vielä aikuisena! Olisipa kiva kokeilla itsekin, miltä homma tuntuu ihan täyskasvuisena!

    Mulla tuo lapsuuden lyhytaikainen harrastus katkesi siihen, etteivät porukat voineet rahoittaa kolmea harrastusta. Piano ja baletti ok, mutta ratsastus vielä – sori kulta, ei onnistu! Nyt omaa poikaa on alkanut kiinnostaa…

    Hei mutta mun piti tulla sua kiittämään hyvästä ja rakentavasta palautteesta taas kirjoituskurssilla! Sulla on tosi hyvä ja tarkka silmä. Itselleni palautteen antaminen on paljon vaikeampaa, kuin itse kirjoittaminen… Yritän terästäytyä siinä!

    Ensi viikolla onkin todella huikea tehtävä taas edessä… Milläs mielillä lähdet kirjoittamaan draamakohtausta? Terkut sinne Intiaan taas Genevestä!:)

    1. Katrina sanoo:

      Kiitos taas mukavista kommenteistasi 🙂 On niin kivaa saada palautetta siitä, miten omat tekstit toisille avautuu! Ratsastaminen on minulle paitsi fyysinen suoritus, niin oikeasti myös mielenterveyttäni ylläpitävää. Tokihan ratsastamisen hinta kirpaisee, mutta aikuisena voin ajatella, että se on enemmän kuin harrastus ja sitä kautta myös saan sellaista vastinetta, mitä en muualta saisi.

      Kirjoittaminen on minulle yleensä aika helppoa, mutta ikinä en ole yhtäkään draamakappaletta tuottanut.. tai en ainakaan muista, joten kirjoituskurssin tulevassa tehtävässä on nyt kyllä rima korkealla. Pitää sulatella asiaa ja kehitellä ideoita pikku hiljaa, niin enköhän jonkinlaisen draaman kaaren osaa paperille panna. On myös hienoa lukea toisten tuotoksia, ja oivaltaa uutta sitäkin kautta.
      Lämpimät terveiset sinullekin sinne Eurooppaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *