Kertoisinko köyhyyden, vai sen kaiken rikkauden?

Etusivu / Kertoisinko köyhyyden, vai sen kaiken rikkauden? lokakuu 3, 2016

Normaali aamu, ei mitään moittimista! Aikainen herätys, lapset koulutielle, banaani poskeen, huikka mehua ja ratsastustallille. Sitten pikasuihku, kupillinen kahvia ja paahtoleipä, ruokakauppoihin ostamaan täydennystä jääkaappiin, ja pitkänpitkän jonon jatkoksi postin tiskille, jotta saisin pikku paketin matkalle Suomeen. Lopulta takaisin kotiin, ja aloittamaan aivan tavanomainen, arkinen päivä. Tutut kadut ja kulmat, tuttu kauppa ja tuttu, ystävällinen postin setä, jolla on hassut, ohuet hitlerviikset. Tien kuopat ja töyssyt, torvien loputon töötötys, tökkivästi eteenpäin nykivä liikenne, keskellä katua lompsivat lehmät.

Jostain syystä jäin kaiken tavalliselta tuntuvan keskellä miettimään, mikä vaikutteiden ja ilmiöiden sekamelska tämä kaupunki oikein onkaan. Pitäisikö minun kertoa kysyjille täältä kaikki se rikkaus: kirkkaanväriset ja kullatut temppelin katonharjat, herkulliset ateriat, värikkäät asut, lempeänlämmin auringonpaiste, ikivanha monimuotoinen kulttuuri? Vai kertoisinko upeista pilvenpiirtäjistä ja kauppakeskuksista, joita nousee joka puolelle, toinen toistaan hienompia laitteita tarjoavista kodinkoneliikkeistä, moottoritiehankkeista, äärettömän älykkäistä tiedemiehistä, teknologia- ja bisnesmaailmasta? Mitä ikinä kuvailisinkin, en voisi silti jättää kertomatta köyhyydestä, eriarvoisuudesta, likaisuudesta ja kaaoksesta. Tuo kaikki kun on niin olennainen osa arkea täällä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan. Bengaluru – Bangalore, mutta sen lisäksi muitakin, marittelevia ja vähemmän mairittelevia. Entisaikojen Bengaluru oli kaunis ja vehreä puutarhakaupunki, ”Garden city of the country”, Intian Florida, jonne tultiin lomailemaan ja nauttimaan leppeästä säästä. Näin minulle on kerrottu – mutta se oli aikana ennen hurjaa rakennusbuumia ja muuttoliikettä. Se oli aikana, jolloin kaupungissa oli lähemmäs tuhat luonnon muovaamaa pikku järveä. Valitettavasti vihreä pinta-ala on sittemmin kutistunut murto-osaan ja järvistä jäljellä nelisensataa, kaikki pahoin saastuneita, ja muutama myrkyllisten vaahtopilvien peitossa. Rauhallista kolkkaa täällä saa hieman etsiä, sillä kaduilla on lähinnä hektistä.

Bengaluru, ”Global garbage city”, käy loputonta painia massiivisen jäteongelman kanssa. Päivittäin kiinteää jätettä tuotetaan arviolta 3,5 tonnia. Keskiverto asukas on aiempaa vauraampi, ja kolikolla on totisesti kääntöpuolensa. Roskankeräysauto kulkee ovelta ovelle keräämässä kuivaa roskaa ja bioroskaa. Jokaiselle kadunpätkälle on lisäksi palkattu lakaisija, joka kyllä tosin tulonsa lähinnä saa kadunvarsille heitettyjen kierrätyskelpoisten tuotteiden myymisestä. Kadunvieret silti pursuavat törkyä: muovia, vajaa vuosi sitten voimaan astuneesta muovipussikiellosta huolimatta, mutta sen lisäksi myös kenkiä, ruuantähteitä, hylättyjä huonekaluja, ammeita, rautaromua ja vielä vaarallisempaa jätettä. Aika ajoin kasat tuikataan tuleen, ja kitkeränsakea savu tuntuu kuuluvan Bengalurun katukuvaan yhtä tiiviisti kuin joka puolella roskakasoja penkovat kulkukoiralaumatkin.

Vaikka nyky-Bengaluru ei ole turistikaupunki, ulkomaalaisia täällä toki on. Useimmat heistä palkkatyön perässä työkomennuksilla, kuten meidänkin perhe. Tämä on teknologiakaupunki, ”Intian piilaakso”. Maailmalla tunnetaan sana bangalorelaistuminen, getting bangalored, mikä tarkoittaa teknologiayritysten insinöörityön ulkoistamista kehittyviin maihin, kuten Intiaan. Nykyään sanaan liittyy sivuvivahde liike-elämän riskeistä, joita Bengalurun kaltaisissa, yhteiskuntarakenteiltaan sekavissa kaupungeissa on. Todistusten tehtailua, väärennöksiä, korruptiota, poukkoilevaa lainsäädäntöä, puutteellista valvontaa. On ääretöntä eriarvoisuutta, mikä ylläpitää jatkuvaa jännitettä ja epäluuloa. Toki löytyy menestystarinoita, mutta myös henkilökohtaisia tragedioita, kilpailu- ja menestymispaineita ja luhistumista taakan alle. Miesten ja naisten asema on vielä kaukana tasa-arvoisesta. Syntyperä voi olla polttomerkki, joka ei ikinä lakkaa luokittelemasta ja määräämästä yksittäisen ihmisen kohtaloa. Se tuntuu kohtuuttomalta.

Äärioloista ja ääripäistä huolimatta tämä kaupunki on Koti isolla K:lla minulle, kuten arviolta 10-12 miljoonalle muullekin asukkaalle. Meidän perheelle tämä uusi, alkava viikko on aivan tavanomainen, mutta hinduille suuri juhla. Seuraavat 9-11 päivää hindut palvovat Durga-jumalaa, tanssivat, syövät herkkuja. Eri vaikutteiden rinnakkaiseloa! Sitä se täällä todellakin on kaiken aikaa.

2 kommenttia aiheesta “Kertoisinko köyhyyden, vai sen kaiken rikkauden?”

  1. Pirkko Aura sanoo:

    Todella mielenkiintoinen ja hyvin tiivistetty kirjoitus!

    1. Katrina sanoo:

      Kiitos kommentistasi! Olen iloinen, jos osasin kuvailla todellisuutta täällä vastakkaisuuksien kaupungissa – paljon hyvää ja kaunista, mutta paljon myös surullista. Kaupunki kasvaa ja kehittyy silmissä, mutta edistyminen on kovin epätasaista, eivätkä kaikki asukkaat kehityksestä suinkaan pysty valitettavasti hyötymään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *